5 - Kuoleman Saari


Tässä on sitten uusi osa ,noin 3 viikon tauon jälkeen.

Olen pahoillani ,kun noissa uintikohtauksissa niillä oli ne jutut ylhäällä jne.. Mielestäni tämä uudistus on perseestä ,tähän on vaikee kirjottaa kuvien alle ,kun ei näe kunnolla sitä kuvaa :(


Erään ``merirosvo`` laivan häkkitilassa. Nämä 13 nuorta ,oli nukutettu bussissa ja nyt he ,ovat heränneet.  "Siis missä me ollaan. Tietääkö kukaan?" Jen kysyi ,kun kaikki olivat heränneet ja nousseet seisomaan. Kukaan ei osannut vastata ja kaikki olivat hämmillään.


Sitten noin 60-vuotias Adolf päätti esitellä itsensä. "Mietitte varmaan ,että missä olette. Olette vanhan laivan tyrmässä. Olemme lähellä sitä ,niin sanottua Kuoleman saarta johon kohta joudutte" hän sanoi.                  "Te ,ette voi tehdä tätä" kuuluivat huudahtukset.

"Voinpa hyvinkin. Terroristi vanhempanne räjäyttivät sotilasleirini ,missä esikoispoikani kuoli ja nuorempi poikani haavottui" Aadolf sanoi vihamielisenä. "Ensin ``kuskaamme´´ oikeanpuolisen häkin Kuoleman Saarelle ,jos panette vastaan ,niin mieheni teidät tappaa" Aadolf jatkoi.


"Emmekai me ole se oikeanpuoleinen häkki?" kysyi järkyttynyt Melinda Davidilta. "Kyllä me taidamme olla" David sanoi hiljaa.  Tästä Melinda suuttui. "Vitun vanha paska et voi syyttää meitä vanhempamme tekosista" karjui Melinda.


Sitten häkin ovi aukesi.  "Pidätkö turpasi kiinni vai haluatko kuolla?" kysyi Aadolf rauhallisesti. Melinda vain tyytyi puristamaan nyrkkiänsä.                                                                                             "Me emme lähde minhinkään!" huusivat Lara ja Max                     "Kunpa tämä olisikin näin helppoa" sanoi Amelia.


"Onko siellä saarella mukavuuksia? Esim julisteita?" kysyi Max.  Aadolf hymähti. "En sanoisi ,että siellä nyt sellaisia mukavuuksia ole ,mutta olette kai kuulleet ,että siellä saarella on vaarallisia rikollisia ja heille on rakennettu puumökkejä ja joitain tarpeellisia huonekaluja"

"Tulkaa jo" Aadolf huudahti.

"Joudunko kutsumaan mieheni tai tuletteko?" ärjäisi hermostunut Aadolf.

"Sytyttäkää siellä saarella nuotio ,jos meidät kuskataan eripuolille sitä saarta ,niin voimme tulla savun nähtyämme teidän luokse" Lara sanoi häkissä oleville.                                                                     "Mutta entäs jos ne rikollisetkin tulee?" kysyi Diana.                         "Se on vaan pelkkää pelottelua ,että ne olisi siellä saarella" David sanoi.                                                                                                      "Selvä. Pärjäilkää" Diana toivotteli.

Noin 10 minuutin kuluttua. Amelia , David , Tom , Lara , Max , Jennifer ja Melinda on viety hissillä ylös.                                          "Vähä kivaa muuttaa uuteen paikkaan. Meil on varmaa siel oma taloki ja saadaa elää vapaasti" Thomas vitsaili.                                 "Thomas turpakiini nyt on tosi kyseessä" Jen komensi.

Pian kuului jostain päin avunhuutoja ,ja nämä nuoret tunnistivat sen Laran ja Melindan ääneksi.                                                                        "He eivät voi tehdä näin ,mekin olemme ihmisiä" karjaisi James. Diana ja Jenkin ärtyivät samalla lailla.

Noin 5 minuutin kuluttua tyrmän luokse ilmestyi kaksi ``merirosvoa´´ ``Meillekkin käy varmaan samoin" Ricky  ennusti allapäin.


Pian häkin ovi avautui.                                                                         "Ulos sieltä ja nopeasti!" käski vaaleampi "merirosvo"                        "Niin just tulkaa nopee ,niin voidaan ehk tavottaa ne muut" Jen ärisi.

Ei siinä sitten muuta auttanut ,kuin seurata heitä.                               "Voitteko kertoa ,mitä teitte heille?" Thomas kysyi.                         "Temme teille samallalailla. Saatte  nähdä sitten" edessä oleva ``merirosvo´´ sanoi.

"Jos olette edes koskenut pikkurillilläkään Melindaa ,niin saatte kärsiä" uhkaili James.                                                                        "Kuules pikkupoika turpakiini ja ala tulla" komensi vaaleampi ``merirosvo´´

 10 minuutin kuluttua laivan kannella.                                          ``Merirosvo´´ Roy on tiputtanut jo 5 nuorta lankulta. Nyt on viimeisen nuoren Thomasin vuoro.                                                                       "Ja nyt kilttinä poikana hyppäät mereen ,ennekuin minä työnnän sinut ja silloin voit satuttaa itsesi pahasti" Roy sanoi kylmästi.     "Hyvä on , Hyvä on , menen itse" Thomas rauhotteli Royta.


"Kuulette vielä minusta" huusi Thomas ennekuin hyppäsi mereen. "En usko ,että kuullaan" Roy huusi perään.


Ja nyt ,kun oli homma hoidettu Roy päätti huvitella hieman ja jahdata laivalla nuoria niinkuin hän ,oli  viime lastille tehnyt.


Nuoret olivat ottaneet vaatteensa pois ,pian mereen tippumista.

Royn  tavoitteenaan ,oli ajaa mahdollisimman monen nuoren yli tällä laivalla.                                                                                                   "Jen se aikoo ajaa meidän yli! Uidaan muiden luokse" Diana huusi Jennylle.                                                                                                  Jen vastasi myöntävästi ja alkoi uimaan lpoispäin laivasta.


Mutta turhaan , hänen katseensa kiinnittyi Jamesiin ,,jonka aallot olivat paiskanneet korkealle. Diana yritti varoitella Jennyä laivasta ,mutta turhaan.

"Jen , Eiii!!" Diana kirkaisi ja huusi itkuisena. Jameskin ,oli kadonnut näkyvistä. Kun aalto ,oli paiskannut hänet takaisin mereen.

"Se laiva ajoi Jennyn päälle" itki Diana.                                        "Diana kokoa itsesi ja seuraa meitä" Michael komensi.               Ricky itki hiljaa.                                                                                                                      "Hei tuolla on se saari" huudahti Thomas ,kun huomasi saaren kaukaa.


Laivakin katosi maisemista ja tämä sairas mies ,oli iloinen.   "Ainakin yhdelle kävi jotain ,kun se yksi tyttö kirkui siellä meressä jotain" iloitsi Roy.                                                                               "Saan vielä palkankorotuksen"  hän jatkoi.


Thomas , Michael , Ricky ja Diana ovat nyt uinneet lähemmäs Kuoleman Saarta.

"Vihdoinkin. Ei pidä enään uida paljoonkaan" Diana iloitsi

"Toivottavasti ei jouduta olla täällä Kuoleman Saarella pitkää aikaa" Diana sanoi.                                                                                          "Ja toivotaan ,että James ja Jen  ja ne muut on elossa" surullinen Ricky jatkoi.                                                                                        Michael taas ,oli taas innoissaan koko saaresta.

Sitten he huomasivat kaksi gorilla patsasta. Michael jäi paikalleen ihmettelemään.                                                                                          "Miten tääl voi olla noita patsaita?" kysyi Diana Thomasilta.          "No ne rikolliset varmaan pitää paikkaansa ja ,jos täällä on nää puumökit ,niin miksei täällä olisi patsaitakin" kertoi Thomas. "Sittenhän  täällä olisi vaarallista ,kun täällä on vaaralliset rikolliset" Ricky sanoi kalpeana.

Ricky opetti Michaelia taputuspelissä. Michaelia ei mahtanut oikein kiinnostaa ja katsoi merelle päin. Sitten hän huomasi ,että aallot olivat tuonneet Jennyn  tänne rannalle.


Lopulta kaikki kokoontuivat Jennyn ympärille.                                   "Hän on kuollut" Diana sanoi itkuisena ,kun oli tarkistanut hänen pulssinsa.                                                                                            Ricky ei pystynyt katsomaan ja käänsi päänsä muualle.

He huomasivat myös kauhukseen ,että Jennyn kädet olivat vääntyneet pahemman kerran. Sitten ,he hiljentyivät Jennyn ympärille.                                                                                               "Minä rakastin Jenynä valtavasti" Ricky paljasti ja katsoi merelle päin kyynelvirran tulviessa.                                                                Ricky ,oli menettänyt elämämsä rakkauden ja me olemme menettäneet Jennyn.                                                                       "Lepää rauhassa meidän rakas Jen" Thomas sanoi ja hiljentyi hetkeksi.


Ja näin päättyi 5 jakso. Ainakin yksi nuorista on nyt kuollut ja elossa on enään 12 ,onko veikkauksia kuka selviää heistä? Muistakaa kommentoida ja antaa kehittävää kritiikkiä. Ensi jakso ilmestyy helmikuussa. Siihen asti heips :)